14. kesäkuuta 2009

Eilen juoksin ensimmäisen maratonini. Sää oli varsin hyvä, mutta tuuli haittasi hieman etenemistä aukeilla paikoilla. Konsultointi veteraanimaratoonareilta ei mennyt hukkaan: join jokaisella juoma-asemalla ja laitoin vaseliinia hankauskohtiin. Näistä ei aiheutunut ongelmia. Mokasin kuitenkin pahasti aloittamalla liian kovaa. 15 km:n kohdilla tunsin, etten jaksa juosta enää. Vatsassani hölskyi myös vähän, ja mielessäni kävikin, jätänkö matkan kesken. Jouduin vaihtamaan kävelyyn. Samalla kaatuivat kaikki tilastoihin perustuneet aikatavoitteeni. Liian kova aloitus oli täysin omaa tyhmyyttäni, joka kostautui pahemman kerran.

Loppumatka oli sitten taistelua väsymystä ja kantapäiden rakkoja vastaan. Vatsani rauhoittui onneksi pian 15 km:n jälkeen, ja saatoin jatkaa nestetankkausta matkan aikana. Kuntoni kesti, ja 30 km:n jälkeen tajusin, että selviäisin maaliin asti, joskin väsyneenä. Juoksu ei enää hirveästi maistunut, vaan juoksin lyhyitä pätkiä kävelyn lomassa. Etenin tässä vaiheessa juoma-asemalta toiselle -periaatteella tietäen, että jossain vaiheessa matka loppuu ja maali tulee vastaan. Jouduin tankkaamaan juoma-asemilla paljon enemmän nestettä alkuun verrattuna, mistä yllätyin. 37 km:n kohdalla jokin kannustusjoukko soitti ämyreistään J. Karjalaisen Sankareita. Tästä tuli todella upea olo: ymmärsin, että tästäkin leikistä selvitään vaikeuksien kautta. Viimeinen "kunniakierros" Forssan jäähallin urheilukentällä oli hieno, kun tiesin, että n. 42 km pitkä rääkki on takana ja maali odottaa. Maalissa olin uupunut, mutta onnellinen ja helpottunut. Suuret kiitokset kuuluvat isäukolleni asiantuntevista neuvoista ja äidille, Raunolle ja Annelle huoltojoukkona toimimisesta ja kannustamisesta! Ilman heidän apuaan suoritukseni olisi vaikeutunut huomattavasti.

Virallinen aikani oli 4:00:45, ja sijoitukseni miesten maratonin yleisessä sarjassa 55. Jälkiviisaana kuitenkin olen tyytyväinen, että pääsin maaliin: todistin itselleni, että maratonista on mahdollista selvitä kunnialla läpi, eikä fyysistä estettä ole. Tästä on mahdollista parantaa aikaa paremmalla vauhdinjaolla. Kokonaisuutena kokemus oli niin hieno, että lähden varmasti uudelleen juoksemaan maratonin. Forssan Suvi-illan tapahtuma oli myös hyvin järjestetty, joten tapahtumana se on harkitsemisen arvoinen. Saatanpa osallistua sille uudelleen ensi vuonna!



Kuvassa on allekirjoittanut mustassa juoksuasussaan. Tässä ollaan matkan loppupuolella, ja väsymys on jo melkoinen.

Lisää kuvia Suvi-illasta 2009

11. kesäkuuta 2009

HIT:n kesäkurssin valinnassa ei arpaonni tainnut suosia minua. No, eipä tämä toisaalta haittaa juurikaan: hain kurssille lähinnä mielenkiinnosta, eikä sille pääsy ollut mitenkään ehdotonta.

Ei niin paljon pahaa, ettei jotain hyvääkin: sain tietää lentokoneen järjestelmien kurssin tulokseni. Tentistä irtosi pyöreä vitonen porukan parhaalla pistemäärällä, ja kun minun ja kaverini tekemä seminaarityö osui kutakuinkin nappiin, niin arvosanani kurssilta on tasan vitonen. Hyvin alkoi pääaineen kurssien lukeminen siis! Tästä tuloksesta olen hyvin ylpeä. Enää puuttuu kemian uusintatentin tulos...

28. toukokuuta 2009

Töissä ollaan taas. Päivät kuluvat sutjakkaasti postia jakaessa ja viettämällä vapaa-aikaa. Taustapiruna vaanii kuitenkin kemian uusintatentti, joka pidetään kesäkuun 8. päivänä. Kyseisen kurssin toinen välikoe ei mennyt läpi, joten minun on uusittava koko kurssin tentti saadakseni arvokkaat opintopojot kotiin. Lukeminen ei tosin kiinnosta näin "kesälomalla" varsinkaan, kun kemia on minulle tervanjuontia jo muutenkin. Onneksi muut kurssit lienevät menneet läpi ilman suurempia ongelmia (kaikkia tuloksia ei ole vielä julkaistu).

Päätin tänään varsin intuitiivisesti, että käyn juoksemassa 13. kesäkuuta Forssan maratonin. Se on elämäni ensimmäinen täyspitkä rääkki. Hieman jänskätti ilmoittautuessani firmani kautta tähän tapahtumaan. Millaistakohan lähtöviivalla tulee olemaan? Toivottavasti sää on ainakin hyvä...

8. huhtikuuta 2009

Voitto!!! TKK:n pääaineekseni vahvistui tänään lentotekniikka. Tämän tavoitteen eteen olen tehnyt töitä viimeiset kaksi vuotta, ja kaikki vuodatettu veri, hiki ja kyyneleet kantoivat nyt hedelmää. Ai että tätä fiilistä!!! :D

Onnenhuumassa pitäisi tietysti muistaa, että tämäkin on vain osatavoite. Vielä pitäisi selvitä kunnialla läpi muista töistä, ennenkuin lopulta saan valmistumispahvin käteeni. Tästä ei kuitenkaan tarvitse huolehtia nyt, vaan voi nauttia täysin siemauksin hakemuksen läpimenosta!

30. maaliskuuta 2009

Kesäduuni irtosi vihdoinkin tänään, kun soitin wanhalle työnantajalleni varmistaakseni työpaikan. Olin jo aiemmin kysynyt paikkaa, mikä luvattiin. Samalla kysyin pikku loman pitämisestä heinäkuussa, jos tämä toteutuu. Heitin hakemuksen vetämään em. soiton jälkeen silkasta mielenkiinnosta ja seikkailunhalusta. Pääsispähän kiertämään vähän mualimoo...