Näin viedään viimeistä lomapäivää, ja ilolla viedäänkin. Melkein kuukauden tätä hienoutta kesti, eikä olisi pahitteeksi, vaikka jatkuisikin vielä hetken. No, jossain vaiheessa sinne skoleen on mentävä kuitenkin, sama mennä sitten jo nyt. Mitähän kaikkea kevätlukukausi tuo tullessaan... Ainakin 4 matemaattista kurssia (matematiikka, teknillinen fysiikka, lujuusoppi ja dynamiikka), joista jokaisesta on laskuharjoitukset! :P Näköjään saan siis painaa duunia ihan kunnolla, sitten kun pitäisi vielä tehdä koneenrakennuksen harjoitukset, ja lenkkejäkin olisi tarkoitus ehtiä juosta. Voi vimpula, ihan alkaa pelottamaan...
Kesäähän tässä alkaa jo pikkuhiljaa odottamaan. Laitoin Finnairille työhakemuksen, josko olisi mahdollista päästä heille harjoitteluun kesällä. Harjoittelupojot sain jo inttiajalta lekoapumekaanikkoajalta, mutta eihän lisätyökokemus alalta ole koskaan pahitteeksi. Mahdollista paikkaa Finskillä pidän ikään kuin vapaaehtoisharjoitteluna. Vaikkei lykästäisikään haussa, niin kesätöihin voi mennä muuallekin.
16. tammikuuta 2008
15. tammikuuta 2008
Life's Good :D
En tiedä, johtuuko nopeista lenkeistä nyt lumien sulamisen jälkeen vai mistä, mutta nyt tuntuu, että kaikki on mahdollista (siis yleensäkin). Nyt on parin päivän ajan ollut koko ajan todella positiivinen fiilis: itseluottamus on tällä hetkellä huipussaan, eikä elämässä tunnu olevan mitään vikaa! Minulla menee todella hyvin, ja elämänlaatu on kohdallaan! Maailmassa on vain positiivisia asioita, negatiiviset pysykööt jossain kaukana missä pippuri kasvaa... Tentitkin tuntuivat menneen läpi, vaikkei kaikkien tuloksia ole vielä saatukaan. Itseasiassa tänään oli statiikan tentin uusinta, mutta nyt sen asiat tuntuivat niin selviltä, että läpihän tuo menee vaikka heittämällä!
27. joulukuuta 2007
Joulutunnelmia
Näin tämä talven juhla meni ohi. Minulle joulu ei oikeastaan ole muuta kuin lupa pitää lomaa ja olla läheisten kanssa. Mistään muusta ei ole niin väliä. Aatto ja joulupäivä olivat välipäiviä jopa urheilusta, sillä en ottanut yhtäkään juoksuaskelta. Tapanina palasin taas normaaliin päiväjärjestykseen kotiin päästyäni ja hyppäsin lenkille heti ensimmäiseksi. Kulutusjuhla alkoi jälleen, joskin energia-sellainen...
Joulua edeltävän tenttikauden positiivisin tulos oli, että läpäisin ruotsin kielen tasokokeen. Tämä koe on pakollinen kaikille TKK:lla DI-tutkinnon suorittaville, ja se suositellaan tehtäväksi jo ensimmäisenä vuonna. Monilla on ongelmana, että mahdollisen välivuoden jälkeen opiskelemaan lähdettäessä ruotsin kielen taso on mitä on (kuten minulla, välivuonna tein töitä ja kävin intin pois alta, ruotsia ei tarvinnut missään). Arvosanani oli tyydyttävä, mutta sehän riittää opintopojoihin!

6. joulukuuta 2007
Koneenrakennusta
Eilen oli taas vaihteeksi työntäyteinen päivä. Tulin koulusta puolelta päivin ja aloin piirtää tätä (päiväys on ihan mitä sattuu, sillä ei ole niin väliä ;) ):

Kyseessä oli siis syyslukukauden viimeinen koneenrakennuksen kurssin harjoitustyö, jossa sama piirustus tehtiin kahdesti: tietokoneella ja käsin lyijykynällä piirtämällä. Olin piirtänyt tämän tietokoneella jo aiemmin, ja tämä lyijäriversio olikin lähinnä kopioimista siitä. Käsinpiirustusta harjoiteltiin, koska mm. tentissä tulee olemaan yksinkertainen projektiotehtävä. Aimo Pereen Koneenpiirustuskirjasta oli hyötyä tässä käsinpiirtämisessä; siinä selitettiin vaihe vaiheelta, mitä kannattaa tehdä. Minulta kului lopulta noin 2 tuntia tämän piirtämiseen.
Työn jälkeen oli todella hieno fiilis: palautus on vasta ensi viikolla, mutta nyt ei tarvitse ainakaan huolia tästä, kun se on tehty. Epäilisin, että yrityksissä piirretään tällaiset työpiirustukset tietokoneella, koska käsin piirtäminen on niin paljon vaivalloisempaa ja aikaavievää. Tulipahan nyt sekin koettua, ja olen yhtä kokemusta rikkaampi. Lenkki kutsui tämän piirrettyäni, koska halusin päästää pahimmat höyryt pihalle ja lepuuttaa hermojani.
Tjaah, niin tänäänhän on Suomen itsenäisyyspäivä... Onnea 90-vuotiaalle Suomelle! Hyvää itsenäisyyspäivää kaikille!

2. marraskuuta 2007
GMailin muistuttaja toimii taas
Tänään huomasin, ettei Firefoxille saatava lisäpalikka GMail Notifier inahdakaan. Eikä ihme, hieman surffattuani sain tietää, että Google kaikessa neroudessaan päivitti GMailia hiljattain. GMail on tosiaan vielä avoimessa betatestauksessa, joten hyvä, että päivittävät sitä. Sääli vain, etteivät lisäkilkkeiden tekijät ihan pysy perässä: Notifier toimi vielä vanhan version kanssa, mutta uuden kanssa siis ei (vielä). Onneksi tällä foorumilla joku fiksu oli jo ehtinyt värkätä korjauksen eräälle toiselle vastaavanlaiselle lisäkkeelle. Ajattelin, että miksei sama toimisi myös tällekin, ja eikun kaivelemaan Notifierin java-tiedostojen koodia. Sieltähän se ratkaisu löytyi trial & error -menetelmällä: "nsGMNotifierService.js"-tiedostossa riveihin, jotka sisältävät
tl&start=0&init=1
täytyi lisätä tuo mainitussa keskustelussa annettu "&ui=1"-pääte ilman lainausmerkkejä. Firefoxin uudelleenkäynnistys, ja voilà! Kirjoitin vastauksen tuonne kv. foorumille heti ratkaisun keksittyäni.
EDIT: Uusavuttomille on tässä valmiiksi muokattu js-tiedosto. Tällä korvataan alkuperäinen file, varmuuskopio kannattaa ottaa!
EDIT 05112007: Mailichekkerin tekijä päivitti tuotoksensa, bravo!

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)